Lahti Basketball ja Helsinki Seagulls kohtasivat perjantaina Suomen Cupin välierässä uudessa Urhea-hallissa. Seagulls varmisti paikkansa finaalissa kaatamalla Lahti Basketballin välieräottelussa luvuin 108–87 (55-39).

Lahti Basketball pelasi ottelun ilman Ville Karvosta, Arttu Saarijärveä, Henri Ventoniemeä, Chris Clarkea ja Erik Sajantilaa.

Isosta piste-erosta huolimatta ottelu ei ollut Seagullsille pieni hikoilu ennen perjantaina saunavuoroa. Seagulls pääsi puoliajalle tukevassa johdossa 55–39, mutta kolmannella jaksolla alkoi Lahti Basketballin kiri. Pieti Poikola suojatit kävivät parhaimmillaan vain viiden pisteen päässä Ali Aholan sekä Antonio Ballardin ja Khalil Iversonin johdolla, mutta Seagulls piti pintansa ja lopussa ero repesi suuremmaksi.

”Seagulls oli juuri niin kova kuin arvata saattoi. He rokottivat meitä armottomasti, kun olimme myöhässä. Saimme kuitenkin vähän fiksattua palloskriinipuolustusta ja nousimme vielä taistelemaan voitosta. Pystyimme reagoimaan vaikeuksiin, mutta sitten yksinkertaisesti loppuivat rahkeet”, kommentoi Lahden päävalmentaja Pieti Poikola.

”Vastustajalla ei ollut läheskään täysi rosteri, joten täytyy hyvästä pelistämme huolimatta huomioida nämä lieventävät asianhaarat. Pelaamattomuus tuntui tietyllä tavalla ja saattoi joidenkin pelaajien liikkeissä näkyäkin, mutta fyysisesti fiilis oli todella hyvä”, kommentoi Seagullsin Antti Kanervo.

Lahti Basketballin tehotmiehet olivat Antonio Ballard 23 pistettä ja 10 levypalloa, Khalil Iverson 18 pistettä, Ali Ahola 16 pistettä ja Zack Bryant 15 pistettä.

Lahti Basketball jatkaa otteluitaan keskiviikkona, kun Korisliigassa vieraaksi saapuu Korihait. Ottelu pelataan rajoitusten vuoksi ilman yleisöä.

Kuva: Sellekhanks