Lahti Basketball haki todella tärkeät vieraspisteet sunnuntaina Turusta. Hieman vaikean alun jälkeen vieraspisteet matkasivat Lahteen lukemin 81-73 (38-33).

Ottelu alkoi lahtelaisittain vauhdikkaasti, kun Courtney Stockard naulasi kaksi kolmosta keskelle keksintöä. Sen jälkeen alkoi vaikea vaihe. Ura Basket karkasi pahimmillaan jo 13 pisteen karkumatkalle. Jakson lopussa Lahti Basketball sai rivinsä kasaan ja kavensi eron seitsemään pisteeseen (24-17).

Toinen jakso oli sitten Petri Vellingin ryhmän täydellistä näytöstä. Puolustus toimi mainiosti ja se piti Ura Basketin yhdeksässä pisteessä toisella kymmenminuuttisella. Hyökkäyksessä Lahti Basketball onnistui laajalla rintamalla. Puoliajalle vierasjohdossa 38-33.

Puoliajan jälkeen kentälle marssi hyvin voitontahtoinen Lahti Basketball. Paketti pysyi hyvin kasassa ja ratkaisut jakautuivat laajasti kaikille parketilla viilettäneille pelaajille. Lahti Basketball vie myös kolmannen jakson lukemin 22-19 ja lähti viimeiselle kympille 60-52 johdossa.

Viimeisellä jaksolla Ura Basket hiipi aivan kantaa, mutta Tuomas Hirvosen kaksi kovaa kolmosta tasatilanteessa neljä minuuttia ennen loppua siivitti vierailijat 81-73 voittoon.

Lahti Basketballin Bar Loosister pelaajana palkittiin kapteeni Mäkäläinen, joka viimeisteli 11 pistettä ja otti 4 levypalloa. Devante Wallace upotti 18 pistettä, Courtney Stockard 15/10 levypalloa, Tuomas Hirvonen 13, Logan Mclane 10, Taylor Johns 9 ja Arttu Saarijärvi 5/7 levypalloa.

Saatiin hyvä alku, muutama kolkki sisään. Sen jälkeen jatkettiin kolkkien heittämistä eikä saatu niitä enää sisään. Toinen neljännes puolustettiin tosi hyvin ja päästiin juoksee kenttää. Toinen puoliaika oli aikamoista grindaamista runi siellä runi täällä ”, kommentoi voittajien päävalmentaja Petri Velling

Onnittelut voittajille! Sit ku täytyy voittaa ni kokemus näkyy. Kovia heittoja Vesa Mäkäläiseltä ja Tuomas Hirvoselta, joka ikään kuin ratkaisi ottelun. Tänään kun oltaisiin laitettu vaparit sisään kohtuu prosentilla ni oltais lopussa oltu tasoissa ja ei olis tavinnut rikkoa. Joka ikinen Mariuksen kolmen pisteen heitto oli sellainen jonka hän voi laittaa sisään, mutta tänään 0/11 ”, kommentoi Uran käskyttäjä Kristian Palotie

Saatiin hyvä alku peliin, tuntiin ns. hyvällä jalalla. En tiedä mitä sen jälkeen kävi. Ura sai otteen pelistä ja vei ensimmäisen jakson 24-17. Sit toiselle jaksolle tultiin sisuuntuneena ja kaikki otti vähän itseään niskasta kiinni. Me ollaan vähän sellainen joukkue, että kun me ruvetaan puolustaa hyvin ni hyökkäys alkaa sujuu myös. Ehkä oltiin vähän tänään vähän onnekkaampia ”, virkkoi kapteeni Mäkäläinen

Lahti Basketball jatkaa todella tärkeiden pelin sarjaa keskiviikkona Lahti Energia -areenassa. Vieraaksi saapuu rakas paikallisvastustaja Kouvot, joka on kahden pisteen päässä sijalla 8.

Ottelu alkaa keskiviikkona klo18:30 ja liput ennakkoon myy Lippu.fi

Otteluisäntänä toimii kuntokeskus K&M.

Kuva: Sellekhanks