Lahti Basketball ja Korihait tarjosivat jännittävän iltapuhteen keskiviikkona Lahti Energia -areenassa. Courtney Stockardin kuuma neljäs jakso siivitti kotijoukkueen voittoon lukemin 86-81 (34-40).

Korihait saapui Lahteen kahden ottelun voittoputkessa. Lahti Basketball sen sijaan sai edellisessä ottelussa kunnon kurinpalautuksen Pyrinnöltä. Ottelun alku osoitti, että Korihaiden kaksi peräkkäistä voittoa eivät ole olleet sattumaa. Joukkueen alati vaihtuva jenkki-nelikko oli oivassa vireessä myös Lahdessa. Ensimmäinen jakso taisteltiin tasapäisesti kotijoukkueen hienoisessa hallinnassa. Ensimmäisen kympin jälkeen tilanne oli 18-17.

Toisen jakso oli sitten Korihaiden. Vikkelä takamies Kevin Ware aiheutti lahtelaisille ongelmia ja kotijoukkueen puolustus oli ajoittain liian heiveröistä. Korihaiden vahva jakso siivitti heidät kuuden pisteen johtoon puoliajalla.

Kolmannen jakson alku oli todella vaikea lahtelaisittain. Hyökkäys oli puskemista ja kotijoukkueen pelaajien otteista saattoi nähdä pienen turhautumisen. Jakson lopussa kotijoukkue alkoi saada henkeä päälle, joka kylvi siemenen viimeisen jakson rynnistykselle. Tilanne 30 minuutin jälkeen 53-61.

Viimeinen jakso oli sitten täysin kotijoukkueen ja Courtney Stockardin. Lahti Basketball aloitti jakson 16-2 repäisyllä, jonka kapellimestarina toimi Courtney Stockard. Sama tahti jatkui läpi jakson ja se toi tärkeän kotivoiton Petri Vellingin suojateille. Viimeisen jakson hahmo oli Courtney Stockard, joka upotti kymmenen minuutin aikana peräti 21 pistettä.

Loppulukemat 86-81.

Kotijoukkueen Loosister MVP oli Courtney Stockard, joka upotti 31 pistettä. Logan McLane säesti 11 pisteellä ja 12 levypallolla.10 pisteeseen ylsivät kapteeni Mäkäläinen, Tuomas Hirvonen ja Devante Wallace. Taylor Johns ja Arttu Saarijärvi onnistuivat 8 pisteen edestä. https://www.basket.fi/basket/sarjat/ottelu/?game_id=4677031&season_id=110531&league_id=4

” Emme saaneet onnistumisia ensimmäiseen kolmeen erään. Heitimme korin alta ohi ja kaveri pääsi juoksemaan avointa kenttää. Otimme viimeisellä jaksolla itseämme niskasta kiinni ja saimme stoppeja sekä hyökkäyksessä onnistumisia ”, tuumi päävalmentaja Petri Velling

” Aikamoinen sulaminen meiltä. Kuusi minuuttia mentiin viimeisessä erässä ilman pelitilannekoria. Tuli varmaan jo olo että peli on jo taskussa ja sitten lopetimme puolustuksen. Lopussa he heittivät kaiken sisään, joka kyllä osittain johtui meidän huonosta puolustuksesta ”, puhisi haikäskijä Jarno Nikula

Lahti Basketball pelaa seuraavan kerran sunnuntaina Ura Basket eGameStarsin vieraana.

Kuva: Sellekhanks