Energisesti ottelun aloittanut Lahti Basketball ei lopulta pysynyt Hongan vauhdissa mukana. Voitto jäi Tapiolaan lukemin 100–86 (46–46).
Lahtelaisten kauden ensimmäinen vierasvoitto odottaa edelleen, kun Honka oli kotiparketillaan vahvempi.
Lahti aloitti ottelun ryminällä. Ensimmäisissä hyökkäyksissä Aaron Carver sekä Eemi Luukkonen pääsivät lentoon, kun molemmilta herrasmiehiltä nähtiin komeat donkit. Koriteko sujui joukkueelta hyökkäyspäässä. Puolustuspäässä Lahti sai stoppeja, kun Hongan heittopeli takkusi.
Toisella jaksolla Honka pääsi peliin mukaan. Tomas Pihlajamäen sisääntulo otteluun oli vahva. Hän viimeisteli toisella jaksolla 13 pistettä osuen kolmesti kaaren takaa. Hänen onnistumisiensa mukana koko Hongan joukkue heräsi paremmin otteluun.
Toinen ja kolmas jakso väännettiin tasaisesti. Kolmannen jakson lopulla Honka laittoi isompaa vaihdetta silmään ja oli lähellä karata. Lahti pystyi kuitenkin pitämään itsensä pelissä mukana. Puolen tunnin jälkeen ero oli viisi pistettä Hongan hyväksi.
Neljännellä jaksolla Honka jatkoi jalka kaasulla. Lahti roikkui mukana D’Maurian Williamsin sekä Riku Korhosen kolmen pisteen onnistumisilla. Kirivaihde ei kuitenkaan vierailijoilla riittänyt ja Honka puksutti lopulta 14 pisteen voittoon.
Lahti Basketballin päävalmentaja Teemu Turunen antoi kunniaa Hongalle voitosta.
– [Honka] pelasi omilla vahvuuksillaan. Ehkä viisitoista minuuttia pystyttiin pelaamaan meidän näköistä korista, mutta 25 minuuttia mentiin kotijoukkueen käsikirjoituksen mukaan, Turunen kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Lahti Basketballin Riku Korhonen palasi tuttuun halliin kasvattiseuraansa vastaan.
– Oli tosi korkea tempo pelissä, vähän sen moista Playoff-tunnelmaa. Kovaa sai pelata tänään. Honka oli meitä jonkin verran parempi ja pelasi jonkin verran kovempaa, siihen se kaatui tänään, Korhonen kertoi ottelusta.
Ottelun tilastokärki löytyi Hongasta. Alvar Peltoniemi takoi taululle 24 pistettä tehokkuusluvun näyttäessä 26. Amerikkalaiset Lucas Taylor ja AJ Ferguson tasasivat tehokkuuslukunsa 20. Taylor teki 17 pistettä. Ferguson puolestaan osui sukkaan 14 pisteen edestä ja kaunisteli tilastoriviään yhdeksällä levypallolla ja viidellä syötöllä. Vaihtopenkiltä tullut Tomas Pihlajamäki oli vireessä tehden 16 pistettä neljällä onnistuneella kolmosella.
Lahtelaisten tehokkain oli D’Maurian Williams 23 pisteellä, seitsemällä levypallolla ja neljällä syötöllä. Riku Korhonen osui tuttuihin koreihin 18 pisteen edestä. Jackson Threadgill teki vaihtopenkiltä 14 pistettä. Kapteeni Eemi Luukkonen ylsi myös kaksinumeroisiin tehden 10 pistettä. Aaron Carver viimeisteli 8 pistettä ja noukki 9 levypalloa.
Lahti Basketballin kausi jatkuu ensi viikolla back to back -peleillä Karhu Basketia vastaan. Ensimmäinen kohtaaminen nähdään keskiviikkona 21.10. kotiparketilla Luhta Areenassa. Lauantaina 24.10. vuorostaan joukkue matkaa lakeuksille IKH Areenaan Kauhajokisten vieraaksi.
Liput keskiviikon kotiotteluun löydät täältä!