Lahti Basketball haki eilen pudotuspelipaikan kannalta todella tärkeän voiton, kun se kaatoi Loimaan Bisonsin lukemin 94-93 (41-52). Lahti Basketball oli pahimmillaan 14 pistettä perässä, mutta nousi lopulta voittoon Topias Kuukkasen kolmosella.
Ottelu ei alkanut lahtelaisittain kovin mairittelevasti. Kotijoukkue Bisons oli kaikessa edellä ja Lahti Basketball oli suurissa vaikeuksissa. Sebastian Thomas toi vierailijat mukaan otteluun päättäväisillä ajoillaan. Thomas viimeisteli ensimmäiseen kymppiin yhdeksän pistettä. Bisonsin ennakkoon vaikeaksi puolustettavaksi ennakoitu kaksikko sentteri Keeler ja takamies Kokko olivat vireessä, mutta Bisonsin ensimmäisen jakson onnistuja oli Jalin Anderson, joka viimeisteli myös yhdeksän pistettä. Ensimmäisen kympin jälkeen tilanne kotijoukkueen hyväksi 24-17.
Toisella jaksolla näytti liian usein siltä, että Lahti Basketball ei ollut täydellä sydämellä ottelussa mukana. Sen verran vaisua oli ajoittain joukkueen esiintyminen verrattuna Bisonsin voitontahtoa huokuvasta pelaamisesta. Lisää ongelmia aiheutti Max Brooksin virheet, joita siunaantui liian kovaan tahtiin. Puoliajalla Bisons johti 52-41 ja näytti siltä, että vierasvoitto jää haaveeksi.
Kolmas jakso ei alkanut yhtään paremmin. Käännekohdaksi muodostui Max Brooksin neljäs virhe, jonka jälkeen kentälle asteli Kalle Peltonen. Viisikko Peltonen, Kuukkanen, James, Williams ja Saarijärvi pisti tuulemaan. Bisonsin 14:sta pisteen ero kaventui hetkessä ja Lahti Basketball siirtyi jopa johtoon. Ennen viimeistä jaksoa Lahti Basketball johti kahdella.
Viimeinen kymppi oli sitten melkoista taistelua. Joukkueet vaihtoivat koreja ja taistelivat jokaisesta tilanteesta. Ottelun loppu ei heikkohermoisille sopinut. Ensin Lue Williams kavensi Bisonsin neljän pisteen johdon yhteen äärimmäisen kovalla kolmosella. Sen jälkeen Bisons upotti kaksi vapaaheittoa ottaen kolmeen pisteen edun. Lue Williamsia rikottiin ennen kuin pallo saapui kentälle ja siitä seurasi yksi vapaaheitto. Sen Williams naulasi sisään. Sitä seuranneesta hyökkäyksestä Sebastian Thomas ruokki kulmassa päivystäneen Topias Kuukkasen, joka naulasi kolmosen sisään. Bisons yritti lopussa voittoa, mutta Jalin Andersonin kolmonen meni ohi ja sentteri Keelerin tippaus lähti sekunnin liian myöhään. Lopputulos vierailijoille 94-93.
LahtI Basketballin Pelurin paras oli jälleen 28 pistettä heittänyt Lue Williams. Sebastian Thomas johti Lahti Basketball peliä erinomaisesti viimeistellen 18 pistettä. Jehloni James oli ensimmäisen puoliajan pihalla kuin lintupönttö, mutta oli toisen puoliajan kirissä merkittävässä roolissa. Illan saldo 12 pistettä. Vili Nyman urakoi tupla-tuplan 11/10. Kalle Peltonen ja Topias Kuukkanen oli merkittävässä roolissa – molempien saldo kuusi pistettä.
Ottelun tilastot tästä: https://fibalivestats.dcd.shared.geniussports.com/u/FIN/2807778/bs.html
Ottelun kohokohdat: https://www.youtube.com/watch?v=FuryaKDJyYQ
Ottelun lehdistötilaisuus: https://youtu.be/BcgEaDAz5nc
Lahti Basketball jatkaa pelejä Luhta Areenassa sunnuntaina, kun vieraaksi saapuu Kouvot. Liput ennakkoon tästä: https://kauppa.lahtibasketball.fi/events/698dc112b7272139dd8b456b/
Kuva: Sellek