Tärkeässä Korisliigan jatkosarjan ottelussa keskiviikkona Lahti Basketball haki erittäin tärkeän vierasvoiton Espoosta lukemin 95-81 (50-43).

Lahti Basketballin riveistä puuttui keskiviikkona Ricky Waxlax, Karl Gamble, Ville Tolonen ja Henri Ventoniemi.

Ottelun oli erittäin tärkeä molemmille joukkueille. Se ei kamppailun alussa näkynyt vaan molemmat joukkueet esiintyivät pirteästi. Etenkin hyökkäyksessä molemmat joukkueet esiintyivät pirteästi. Lahtelaisten ykkönen ottelun alussa oli Devon Thomas.

Ensimmäinen kymppi päättyi tasan 26-26.

Toisella jaksolla Lahti Basketball sai hyvän otteen kamppailuun. Chris Clarke ja Devon Thomas toimivat kapellimestareita. Lahti Basketball sai hieman otetta puolustukseen ja se näkyi heti tulostaululla. Tuomarilinja salli ajoittain varsin kovat otteet ja se alkoi näkyä pelaajien turhautumisena. Chris Clarken vaikea kolmonen sekunteja ennen puoliaikaa vei vieraat seitsemän pisteen johtoon.

Puoliajalle Lahti Basketballin komennossa lukemin 50-43.

Puoliajan jälkeen Honka lähti kirimään kiinni lahtelaisten johtoa. Iloinen seikka oli kuitenkin se, että Lahti Basketball piti pintansa kotijoukkueen rynnistyksen alla ja voitti myös kolmannen jakson Chris Clarken johdolla. Tilanne ennen viimeisen jakson huipennusta 70-60 Lahti Basketballin hyväksi.

Viimeinen jakso oli sitten kovaa taistelua. Honka pääsi pahimmillaan viiden pisteen päähän, kun koko ottelun heittonsa kanssa tuskaillut Carl Lindbom osui kahdesti peräkkäin. Tom Coomanin ryhmä ei panikoinut ja pelasi erittäin kypsästi ottelun ratkaisuhetkillä.

Lopputulos 95-81.

Lahti Basketballin parhaana palkittiin 32 pistettä heittänyt Devon Thomas. Thomas esiintyi todella aggressiivisesti koko ottelun ja aiheutti Hongalle vaikeuksia nopeudellaan. Chris Clarke oli jälleen kerran erittäin vakuuttava. 33 pistettä, 14:sta levypalloa ja kahdeksan syöttöä. Michael Ertel osui 11:sta pisteen edestä ja Arttu Saarijärvi yhdeksän. Ottelun tilastot tästä: https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/ottelu/?game_id=5727516&season_id=125119

PISTETILASTOTHONKALAHTI
Aloitusviisikon pisteet4990
Pisteet penkiltä325
Suurin pisteputki67
Suurin johto614
Pisteet 3 sek. alueelta5450
Pisteet nopeista hyökkäyksistä1817
Pisteet hyökkäyslevypalloista919
Pisteet vastustajan menetyksistä1915
Johtoaseman muutoksia5
Tasatilanteita4

Lahti Basketball pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun vieraaksi saapuu Kobrat Lapualta. Ottelu alkaa Lahti Energia -areenassa klo16:00.

Osta lippusi ennakkoon tästä: https://www.lippu.fi/event/lahti-basketball-2022-2023-lahti-energia-areena-16520147/

Kuva: Sellekhanks