Lahti Basketball kärsi kirvelevän tappion Kataja Basketin vieraana Joensuussa. Loppulukemat kirjattiin kolmannen voittonsa viidessä päivässä napanneelle Kataja Basketille lopulta 84-74 (39-33).

Ilahduttavinta lahtelaisittain oli sentteri Henri Ventoniemen paluu parketille pitkän loukkaantumisen jälkeen. Ventoniemi aloitti vahvasti ja upotti seitsemän pistettä ensimmäisellä jaksolla. Lahti Basketball aloitti muutenkin ottelun tasapainoisesti. Puolustus toimi ja se johti helppoihin nopeisiin hyökkäyksiin. Lahti Basketball johti ensimmäisen jakson jälkeen 21-17.

Toisella jaksolla Kataja Basket näytti miksi se kaatoi samalla viikolla, niin Kobrat kuin myös Seagullsin. Puolustus toimii ja jykevä sentteri Rhamel Brown on nostanut tasoaan valtavasti. Lahti Basketballin ongelmaksi muodostui jälleen 5vs5-hyökkäys. Kun joukkue ei päässyt avoimelle kentälle, hidas hyökkääminen oli vaikeaa. Lahti Basketball onnistui tekemään vain 12 pistettä toisen kymmenminuuttisen aikana. Puoliajalle Katajan johtaessa 39-33.

Kolmas jakso oli Pieti Poikolan joukkueen selkeästi paras koko ottelussa. Puolustus toimi ja sen avulla joukkue pääsi jälleen juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Antonio Ballard oli tehtaillut kolmen jakson jälkeen jo 22 pistettä ja ennen viimeistä kymppiä Lahti Basketball johti 61-55.

Viimeinen jakso oli sitten murheellinen lahtelaisittain. Heti jakson alkuun joukkue sortui viiteen pallonmenetykseen, joista Kataja rankaisi armotta. Jakson ensimmäiset minuutit Kataja vei tylysti 16-2 ja ottelu alkoi olla paketissa. Viimeinen jakso Katajalle 29-13 ja sarjapisteet Joensuuhun lukemin 84-74.

Lahti Basketballin parhaana palkittiin Antonio Ballard, joka viimeisteli 24 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa. Zack Bryant onnistui 25 pisteen edestä. Henri Ventoniemi aloitti hyvin ja teki kaikki seitsemän pistettään ensimmäisellä jaksolla. Khalil Iverson tehtaili kuusi pistettä, seitsemän levypalloa, kuusi syöttöä, seitsemän torjuntaa ja neljä riistoa. Ottelun tilastot tästä: https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/ottelu/?game_id=5511797&season_id=121331

Lahti Basketball kaatui kahteen asiaan: 23 menetystä on aivan liikaa ja 20% tarkkuudella onnistuneet kolmoset vaikeuttavat voittamista.

Onnea Kataja, heillä oli vahva viikko. Olimme 25 minuuttia asiallisia ja rakensimme johdonkin, mutta lopussa hävisimme 1vs1. tilanteita sekä tuli kommunikointivirheitä, jotka johti tänään tappioon”, kommentoi Pieti Poikola.

Ekalla puoliajalla pystyttiin pitämään hyvää intensiteettiä, mutta kolmas neljännes oli meille haastava. Hurja intensiteetti jätkiltä ja osoitus siitä, että he uskovat ja osaavat voittaa otteluita”, iloitsi Petri Virtanen.

PISTETILASTOTKATAJALAHTI
Aloitusviisikon pisteet6865
Pisteet penkiltä169
Suurin pisteputki1410
Suurin johto129
Pisteet 3 sek. alueelta3238
Pisteet nopeista hyökkäyksistä1030
Pisteet hyökkäyslevypalloista69
Pisteet vastustajan menetyksistä2214
Johtoaseman muutoksia8
Tasatilanteita6

Lahti Basketballin seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 2.2, kun joukkue matkaa sarjassa toisena olevan Helsinki Seagullsin vieraaksi. Ottelu alkaa Kisahallissa kello 18:30.