Lahti Basketball kunnioittaa kapteeni Vesa Mäkäläisen huikeaa uraa nostamalla hänen pelipaitansa numero 3 Lahti Energia -areenan kattoon lauantaina 6.11. pelattavassa ottelussa Kataja Basketia vastaan. Vesa Mäkäläinen on Lahti Basketball seurahistorian merkittävin pelaaja, eikä seura ei olisi siellä missä nyt on ilman Vesan merkittävää panosta.

Vesa Mäkäläinen jätti neljäntoista kauden mittaisen Korisliiga-uransa aikana syvän jälkensä lahtelaiseen koripalloidentiteettiin. Mäkäläinen edusti Korisliigassa kasvattajaseuransa Namika Lahden lisäksi Kauhajoen Karhu Basketia, joensuulaista Kataja Basketia sekä Lahti Basketballia.

Mäkäläinen voitti kaksi Suomen mestaruutta Namika Lahden (2009) ja Kataja Basketin (2017) riveissä. Lisäksi palkintokaapissa on kaksi SM-hopeaa ja yksi pronssinen mitali. Lahti Basketballin riveissä ”Vesku” voitti sekä divari B:n sekä divari A:n ja nosti samalla Lahti Basketballin Korisliigaan. Mäkäläinen on saanut myös rutkasti henkilökohtaista tunnustusta: hänet on valittu neljästi vuoden puolustuspelaajaksi ja kertaalleen vuoden tulokkaaksi, vuoden kehittyneimmäksi, parhaaksi 6. pelaajaksi sekä finaaleiden arvokkaammaksi pelaajaksi.

Mäkäläinen pelasi uransa aikana 35 miesten maaottelua ja hän kuului vuoden 2011 EM-kisojen joukkueeseen.

Lauantai on omistettu kapteeni Mäkäläiselle. Esiotteluna pelataan kello 14:00 Vesan valitsema Lahti All Star vastaan muu maailma. Esiotteluun on vapaa pääsy.

Lahti All Star kokoonpano: Vesa Mäkäläinen, Ville Mäkäläinen,Valtteri Mäkäläinen, Sami Pekkola, Pasi Pekkola, Ville Vesala, Tom Gustafson, Teemu Laine, Roope Suonio, Arttu Mannelin, Jami Luhtanen, Tuomo Keskiväli. Valmentaja Jouni Mäkäläinen ja huoltaja Kielo Mäkäläinen.

Muu maailma: Teemu Rannikko, Petri Virtanen, Petri Velling, Janne Rekola, Juho Kauro, Jari Vanttaja, Sami Melasniemi, Sami Lehtoranta, Ville Streng, Ilkka Vuori ja Henri Hirvikoski. Päävalmentaja Jukka Törmälä.

Mäkäläisen paita numero 3 nousee Lahti Energia -areenan kattoon juuri ennen Lahti Basketball vs Kataja Basket kamppailua. Samalla Lahti Energia -areenan kattoon nousee myös jo vanhalla urheilutalolla ollut legendaarisen Timo Lampenin paita.

Tällä kaudella numeroa 3 käyttää vielä Admon Gilder, mutta ensi kaudella numero esiintyy vain Lahti Energia -areenan katossa.

Liput ennakkoon myy http://www.lippu.fi