Lahti Basketball on solminut vuoden pelaajasopimuksen Brandon Myerin,21,kanssa. Myer siirtyy Lahteen suoraan Minnesota Duluth yliopiston riveistä, jossa vietti neljä vuotta. Viimeisellä kaudella yliopistossa 203 senttien Myer upotti keskimäärin 23.7 pistettä ja otti 9.7 levypalloa. Kolmoset upposivat liki 44% tarkkuudella.

”Rekrytointimme on ollut yllättävän suoraviivaista. Toki olemme tehneet paljon töitä, mutta se on ollut mielekästä, kun olemme tienneet mitä olemme hakeneet. Olemme laatineet vahvistuksillemme selkeät kriteerit. Näin usean hyvänkin resumen omaavan pelaajan toteaminen sopimattomaksi on selvinnyt parin minuutin videokatselulla, mutta toisaalta olemme olleet kiinnostuneita useista vähemmän meritoituneista pelaajista. Tärkeintä meille on soveltuvuus pelikonseptiimme ja sitoutuminen kokonaisvaltaiseen tapaamme harjoitella ja toimia ryhmänä.

Viimeisen paikan täyttämiseen oli vielä selkeämmät sävelet, kun tiesimme tarkalleen, mitä ominaisuuksia pelaajalta halusimme. Se yhdistettynä budjettiimme antoi hyvän työkalun kommunikointiin agenttien kanssa. Budjettimme rajasi päävaihtoehdoiksi ensimmäisen vuoden vahvistuksen. Mutta sekin oli toisaalta helpottava ja rekrytointia sujuvoittava tekijä. Varsinkin niiltä agenteilta, jotka uskoivat meidän olevan tosissamme osaamislistan kanssa, saimme monia kiinnostavia pelaajia tsekattavaksi.

Kun Brandonia meille tarjottiin, hän vaikutti heti täyttävän vaatimuksemme puolustuksen, läsnäolon, pallonkäsittelyn, koon, liikkumisen ja heittotaidon osalta. Katsoimme puolenkymmentä yliopistopeliä häneltä ja mitä enemmän katsoimme, sitä kiinnostuneempia olimme. Haasteena oli yliopiston passiivinen puolustuskonsepti, joka pakotti hieman arvaamaan miehen puolustustaitoja. Viimeisessä haastattelussa näytimme klippejä hänen pelaamisesta ja kerroimme, miten me haluamme puolustaa. Brandon vaikutti niin kypsältä, että lopulta oli helppo esittää hänelle kysymys, pystyykö hän mukautumaan konseptiimme. Vastaus ei jättänyt arvailuja. Puheet on nyt puhuttu ja lopulta vasta kentällä näemme, miten hyvin ne realisoituvat.

Brandonin hyökkäyspään osaaminen jättää vähemmän arvailuja, vaikka emme odotakaan häneltä yliopistovuosien kaltaisia tilastoja. Hän on loistava kolmosten heittäjä, mutta pystyy myös laittamaan palloa maahan molemmilla käsillä. Ensimmäiset kaksi vuotta hän pelasi post-pelaajana, joten korin läheltä löytyy myös repertuaaria. Valmennusvaihdos muutti hänen rooliaan ulkopelaajaksi. Valmentajaltaan Brandon saikin poikkeuksellisen paljon suitsutusta asenteestaan ja joukkueorientoituneisuudestaan.

Meillä Brandon tulee pelaamaan useaa pelipaikkaa, tai paremminkin hänen monipuolinen osaamisensa soveltuu hienosti pelipaikattomaan konseptiimme. Hänen lopullinen tasonsa selviää, kun näemme miehen kentällä. Siihen voi mennä aikaa, mutta se ei ole ongelma. Joka tapauksessa kyseessä on erittäin mielenkiintoinen koripallolupaus, joka voi vielä päästä pelaamaan palloa hyvinkin korkealla tasolla.

On hienoa, että ryhmämme on nyt kasassa. Vaikka kaikki pelaajat eivät ole vielä Lahdessa, voimme alkaa harjoittelemaan ryhmänä toimimista ja konseptimme opettelua. Olemme jo järjestäneet ensimmäisen videoesittelyn yhdelletoista pelaajalle ja lähettäneet pätkiä harjoituksistamme myös vahvistuksille. Niistä on syntynyt hyviä keskusteluja. Olemme aloittaneet henkilökohtaiset kehityskeskustelut kaikkien pelaajien kanssa. Tähän prosessiin saamme myös Brandonin mukaan.

Olen todella innoissani joukkueemme syvyydestä, urheilullisuudesta, työmoraalista sekä monipuolisuudesta. Nyt on mukava, että voin keskittyä täysillä joukkueen harjoitteluun ja jättää scouttivideot vähemmälle. Se on joukkueenkin etu” kommentoi selvästi innostunut päävalmentaja Pieti Poikola.

Lahti Basketballilla on sopimukset Brandon Myerin, Brandon Peelin, Alex Campbellin, Wayne McCulloughin, Vesa Mäkäläisen, Henri Ventoniemen, Ricky Waxlaxin, Ali Aholan, Arttu Saarijärven, Ville Karvosen, Eemi Luukkosen ja Roi Bymanin kanssa.

Joukkuetta valmentaa Pieti Poikola.

Osta kausikorttisi tästä https://www.lippu.fi/artist/lahti-basketball/lahti-basketball-kausikortit-2020-2021-2767170/

Brandon Myer

Syntynyt: 22.6.1998

Pituus: 203

Paino: 95

Pelipaikka: Laituri

Yliopisto: Minnesota Duluth

Kuva: Sellekhanks