Lahti Basketball on tehnyt tärkeän jatkosopimuksen, kun oma kasvatti Pyry Kaunola,19, raapusti nimensä vuoden jatkosopimukseen. Kaunola murtautui rotaatioon, menneellä mestaruuteen päättyneellä kaudella, ja toi monipuolisuudellaan oivan vaihtoehdon takakentälle. Kaunola pystyy pelaamaan pelipaikkoja 1-3.
Tällä hetkellä Pyry on mukana U20-maajoukkueen leirityksessä.
Pyry otti viime kesän aikana valtavan harppauksen ja osoitti jo harjoituspeleissä, että pystyy ottamaan Korisliiga-tasolla roolia. Pyry pystyy taidonsa ja koonsa puolesta pelaamaan pelipaikkoja 1-3, mikä antaa poikkeuksellisen pohjan sille, että hänestä voi vielä kehittyä todella kallisarvoinen pelaaja Korisliiga -joukkueelle. Tämä on koko seuran kannalta tärkeä kiinnitys
Kristian Palotie
Huikea fiilis jatkaa Laban paidassa ensi kaudellakin. Tavoitteena ottaa seuraava askel henkilökohtaisella tasolla kehittävässä ympäristössä.
Pyry Kaunola
Hienoa, että jatkaa Lahdessa. Hänen hyvät otteet on huomattu myös muualla ja kiinnostusta häntä kohtaan oli paljon. Toivottavasti Pyry pelaa meillä vielä monta menestyksekästä vuotta ja kehitys jatkuu yhtä nousujohteisena
Roope Suonio
Pyry Kaunola
Pituus: 193
Paino:85
Pelipaikka: 1-3
Kasvattajaseura: Lahti Basketball juniorit