Muistan kuudennen luokan läksiäispäivän kuin eilisen. Läksiäispäivä tiesi sitä, että minun ja muiden ”kutos” luokan oppilaiden oli otettava uusi askel elämässä. Tilaisuudesta on jäänyt mieleeni yksi muisto erityisen hyvin. Siellä laulettiin laulu, joka meni kutakuinkin näin: ”On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa”! Valitettavasti loput laulun sanoista ovat jääneet hämärän peittoon. Todennäköisesti tuolloin nuorena pojan kloppina keskityin jo johonkin toiseen asiaan. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut laulaa, vaan sain kirjoittaa nämä laulun sanat. Tästä voisi olettaa, että laulaminen ei ole vahvuuksiani. Siksi artistin uran sijasta päädyin urheilijan polulle, jossa pääsin hyödyntämään vahvuuksiani paremmin.
Ensimmäiset kosketukset koripalloilun sain, kun pienenä poikana olin isäni mukana koripalloharjoituksissa. Laji näytti vauhdikkaalta ja mukavalta, vaikka siitä mitään en ymmärtänytkään. Korkealla leijuvat korit vaikuttivat haasteelliselta, mutta minä tykkäsin haasteista. Pallo taisi mennä useammin ohi kuin sukasta sisään. Valitettavasti otin tämän taidon mukaan myöhemmällä uralleni.
Koripallo harrastuksen aloitin Kärpäsen AKL:ssä yhdessä veljeni Villen ja muiden koululaisten kanssa. Siellä saimme viettää aikaa yhdessä ja kuluttaa ylimääräistä energiaamme. Pelit menivät meiltä hyvin koulun joukkueen kanssa, kun voitimme samanikäiset NMKY:n omat juniorit.
Seuraavana askeleena oli liittyä NMKY:n junioreihin. Matkan varrella oli paljon ylä- ja alamäkiä. Lopetin jo kerran harrastukseni, kunnes äitini ja isäni saivat minut houkuteltua uudelleen harrastuksen pariin. He taisivat nähdä minussa potentiaalia. Tästä olenkin heille erityisen kiitollinen, koska myöhemmin harrastus vaihtui ammatiksi. Mutta ennen sitä oli tehtävä paljon töitä ja kuljettava pitkämatka.
Vuonna 2003 pääsin kokemaan ensimmäisen kerran aikuisten sarjan pelejä. Pelejä kertyi vain muutama ennen kuin vuonna 2005 pystyin vakiinnuttamaan paikkani miesten rosterissa. Vuodet vierivät eteenpäin, kunnes koitti kausi 2008-2009. Kaudesta tuli lopulta ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Kukaan ei odottanut, että kauden päätteeksi saimme juhlia seurahistorian toista mestaruutta, mikä oli samalla itselleni ensimmäinen mestaruus. Se mikä teki kaudesta ainutlaatuisen ja ikimuistoisen, oli se että sain juhlia mestaruutta kasvattajaseurani paidassa sekä viimeisen finaalipelimme voitimme yli 4 fanibussillisen edessä Joensuussa.
Vuodet taas vierivät mestaruusvuoden jälkeen. Vuosien varrella pääsin kokeilemaan omia kykyjäni miesten maajoukkueessa, Ruotsin Plannja Basketissa, Kauhajoen Karhussa ja Joensuun Katajassa. Nämä vuodet olivat hienoja kokemuksia ja matkan varrelta jäi käteen paljon ystäviä ja yhteisiä menestyksen hetkiä.
Kaudeksi 2014-2015 oli taas aika palata Brädin sanoin ”Kotona”, mutta nyt käännetään sana ”Kotiin”. Kausi päättyi ensimmäiselle play off kierrokselle tulevaa mestaria Kataja Baskettia vastaan (3-2). Oma kauteni toki päättyi sairaalaan sängylle yhtä peliä aikaisemmin. Myös saman kauden päätyttyä päättyi yksi historian kirja, kun kasvattajaseurani ajautui talousvaikeuksien jälkeen konkurssiin. Tämä oli kova pala nieltäväksi, koska niin monta hienoa kokemusta seuran kanssa sain kokea.
Vuodesta 2015 tuli loppujen lopuksi mielenkiintoinen, kun ryhmä lahtelaisia nimeltä mainitsemattomia ihmisiä, Roope, Jami ja Kapa, päättivät perustaa uuden seuran nimeltä Lahti Basketball (LaBa). Heille suuri kunnioitus, että lähtivät haastavaan paikkaan rakentamaan uutta seuraa, jonka tarkoituksena oli ylläpitää lahtelaisen koripalloilun ylpeyttä. Koin tässä tilanteessa, että nyt jos koskaan on myös minun paikkani antaa jotain takaisin lahtelaiselle koripalloilulle. Seuran yksi visioista oli palauttaa lahtelainen koripalloilu takaisin pääsarjatasolle fiksusti edeten. Ensimmäisen kauden aluksi sainkin kunnian toimia uuden seuran ensimmäisenä kapteenina ja siten olla auttamassa seuraa kohti tavoitetta. Kausi päättyi loppujen lopuksi hienosti, ja nousimme yhtä sarjaa ylemmäksi. Ja mikä teki kaudesta uskomattoman oli se, että seura sai tuekseen upean määrän katsojia ja yhteistyökumppaneita.
Ensimmäinen visiitti LaBan paidassa jäi vain vuoden mittaiseksi, kun oli aika suunnata katseet kohti uusia haasteita muutamaksi vuodeksi Joensuuhun (toistamiseen). Tällä kertaa pääsin yhdistämään yliopisto opiskelun ja ammattikoripalloilun. Matkalta tarttui myös urani toinen mestaruus, paljon ulkomaan matkoja ja ystäviä.
Toinen sekä samalla viimeinen kotiin paluu tapahtui Kataja vuosien jälkeen. Joukkueena pystyimme nousemaan paluu kauden päätteeksi Korisliigaan, mikä oli ollut seuran yksi tavoitteista seuran perustettua. Oma tarkoitukseni olikin lopettaa ura siihen, kun seura yltäisi tähän tavoitteeseen. Mutta niin vain ”one more year” edellä mentiin aina tämän kauden loppuun saakka. Valitettavasti viimeinen kausi meni omalta osaltani penkin alle, kun loukkaannuin jo ennen kauden alkua. Mutta loukkaantumiset kuuluvat urheiluun. Toki mielleläni olisin myös nähnyt katsoja paikan päällä. Päätös lopettamisesta ei ollut missään nimessä helppo, mutta koin, että en pysty enää kentällä auttamaan joukkuetta tarpeeksi. Joukkueessa on paljon nuoria ja lupaavia pelaajia, joten on mukava jättää joukkue taitaviin käsiin.
Nyt on aika palata ensimmäisen kappaleen sanomaan ja kiittää kaikkia matkalla mukana olleita: valmentajat, joukkuekaverit, lääkärit, fanit, katsojat, fyssärit, yhteistyökumppanit, seura ja niiden työntekijät. Heidän avulla sain tehdä sydämen viemääni lajia näinkin pitkään. Erityiskiitokset kuuluvat vanhemmilleni, jotka jaksoivat patistaa minut koripalloilun pariin ja kannustaa nuorta minua hyvien ja huonojen hetkien aikana. Toiset erityiskiitokset kuuluvat vaimolleni, joka on ollut lähin tukipilari viimeiset 10 vuotta ja samalla pitänyt huolta lapsistamme sen ajan, jonka vietin harjoitusten ja pelien parissa.
Nyt on aika ottaa uusi askel elämässä. Pelikentät jätän haikein, mutta luottavaisin mielin, Tämä hetki on oikea aika urani lopettamiselle. Kaikkeni, mitä pystyin, jätin koripallokentille. Enempään en voinut toivoa itseltäni. Se, mitä tuleva tuo tullessan, on vielä hämärän peitossa. Koripalloilun parista en varmasti häviä mihinkään, mutta rooli vain muuttuu.
Nähdään Lahti Energia -areenan lehtereillä ja pidetään lippu korkealla.
Lahti Basketball never stops!
Ylpeydellä LaBalainen
Pelikentiltä ”eläköitynyt” kapteeni, Vesa Mäkäläinen.
