Korisliiga-kauden 2020-21 tomut alkavat Lahdessa laskeutumaan, vaikka muualla vielä kaasutellaan. Meidän osalta on aika laittaa kausi pakettiin, jotta pääsemme suunnittelemaan uutta. Ensimmäinen kierros palautekeskusteluja on käynyt ja se vahvisti kuvaa kaudesta.
Mutta palataan alkuun.
Kun aloitin keskustelut toiminnanjohtaja Roope Suonion kanssa, kaksi asiaa tekivät vaikutuksen. LaBaan haluttiin tuoda laadukkaan tekemisen ja yrittämisen kulttuuri sekä pelaajista haluttiin pitää hyvää huolta. Varmistin asian muutamalta pelaajalta. Vaikutti siltä, että puhteet ja teot olivat tasapainossa.
Kauden jälkeen voin sanoa, että enemmänkin. Jokaiselta pelaajalta saamassa palautteessa toistui vähintään yksi asia: Lahti Basketballissa kaikki asiat kentän ulkopuolella hoidetaan ammattimaisesti välittäen. Siitä kiitos Roopelle, Vesalle, Jamille, Kapalle ja kumppaneille. Se teki työni valmentajana huomattavasti helpommaksi.
Kun nimet oli laitettu paperiin, alkoi joukkueen kasaaminen. Apuvalmentajakseni valikoitui belgialainen Tom Cooman. Hänen huippusosaamistaan on pelaajien henkilökohtaisten taitojen ja liikkumisen opettaminen. Se sopii mainiosti, sillä meidän tärkein ajatus oli ja on edelleen, miten pystymme auttamaan pelaajia seuraavalle tasolle urallaan ja elämässä. Fysiikkakoutsi Markus Kangasvieri osoittautui kauden aikana juuri niin kovaksi osaajaksi kuin etukäteen olin ymmärtänyt. Myöhemmin saimme myös toiseksi apuvalmentajaksi työtä pelkäämättömän osaajan Aleksanteri Leinosen liityttyä joukkoomme tekemään valmennusta osana työharjoitteluaan. Lopulta hän teki kyllä töitä täyspäiväisen valmentajan verran. Roope oli mukana myös päivittäisessä taitovalmennuksessa. Se oli arvokas ja erilainen lisä saliharjoitteluumme.
Pelaajiston etsiminen oli lähes yhtä suoraviivaista. Tiesimme minkälaisia persoonia halusimme ja pystyimme myös määrittämään aika hyvin, mihin rooliin. Kerroimme avoimesti mitä olimme ja se oli vaikuttamassa haluamiemme pelaajien saamiseen, vaikkakin aluksi kertomamme oli vain sanoja paperilla. Monet pelaajat luottivat sanoihimme ja uskon jälkikäteen pelaajien kehittymisen vähintäänkin vastanneen odotuksia.
Etsimme rekryissä pelaajia, joilla oli halu kehittyä, valmius kovaan työntekoon sekä avoimuus uudenlaiseen harjoitteluilmapiiriin. Painotimme myös urheilullisia ominaisuuksia yhdessä pelillisten taitojen kanssa. Kerroimme jokaiselle pelaajalle mahdollisimman tarkkaan, miten tulisimme harjoittelemaan ja toimimaan. Se kantoi hedelmää, sillä onnistuimme kasaamaan toiminta-ajatusta vastaavan joukkueen. Palautekeskusteluissa useampi pelaaja kertoi joukkueen ilmapiirin olleen paras tähänastisista kokemuksistaan. Se kertoo päivittäisen tekemisen laadusta ja toivottavasti myös siitä, että pelaajat uskalsivat näyttää omaa persoonallisuuttaan.
Halusimme nojata lahtelaisuuteen saadaksemme joukkueen, johon fanien olisi helppo samaistua. Lahdessa on pitkät perinteet pelata fyysistä ja taistelevaa korista. Se oli toinen pelillinen asia, jonka Roope mainitsi seuran tavoitteeksi, tuon ilmeen palauttamisen näkyväksi parketille. Aloitimme rekryt niistä pelaajista, joita täällä jo oli. Ajatukseni oli pitää runko samana ja tarjota rohkeasti mahdollisuus uusille lahtelaispelaajille nousta parrasvaloihin. Näitä tilaisuuksia Ali, Roi, Eemi, Eemeli ja kumppanit kiitettävästi käyttivät tuoden nimensä myös valtakunnan koriskartalle, varsinkin kun kotimaisiksi kulmakiviksi ajatellut Vesku ja Arttu eivät päässeet tosissaan parketille missään vaiheessa (Vesan muutamia minuutteja loppukaudesta ei hyvällä tahdollakaan voida laskea kunnon minuuteiksi, koska tiedämme mihin hän pystyisi).
Lahtelaisuutta edusti myös rekrymme kaupungin ulkopuolelta, kun onnistuimme houkuttelemaan Ville Karvosen takaisin kotiin. Ville taisi yllättää tulokaskaudellaan kaikki muut paitsi itsensä, vaikka loppukaudesta menoa hieman hidastivatkin pienet loukkaantumiset. Mutta silti Villen rookiekausi oli yksi väkevimmistä, mitä liigassa on hetkeen nähty. Sen huomasivat myös kansainvälisetagenttitoimistot. Yksi tai kaksi kovaa työn täyteistä kautta voivatkin tuoda Ville paikan jossain Euroopan kovimmista liigoista.
Ville ei ole ainoa pelaaja, jonka tie vie kohti Susijengiä ja ulkomaan parketteja. Henri Ventoniemi oli kuin joukkue pienoiskoossa. Hän pystyi koko kauden oppimaan uutta ja lopulta pudotuspelivääntö Vilppaan Woodia vastaan oli hieno lupaus tulevasta. Venden päivittäinen tekeminen on niin laadukasta, että hyvää tulevaisuutta on vaikea välttää.
Saatuamme Henrin ja Ville riveihimme ajattelimme joukkueen olevan siinä. Mutta yksi onnekas sattuma muutti kuvioitamme. Ricky Waxlax oli jäämässä ilman roolia Seagullsissa ja miestä suositeltiin meille. Päätimme tinkiä vähän ulkomaalaisbudjetissa ja tarjota paikkaa nuorelle miehelle. Tämä oli yksi parhaita päätöksiä. Toki olen tietoinen siitä, että aivastus Tulimaassa saattaa käynnistää myrskyn Intian Valtamerellä. Jos Ricky ei olisi liittynyt joukkueeseen, ehkäpä loukkaantumistilanteemme ei olisi ollut niin haastava. Mutta tuollainen spekulointi on yhtä tarpeellisista kuin kansalaisten syyttäminen väärästä äänestystuloksesta. Ja mikä parasta, Ricky on nyt meillä kehittymässä entistä valmiimmaksi pelaajaksi. Jo tällä kaudella saimme nauttia Rickyn hyvästä puolustuksesta ja miellyttävästä persoonasta joukkueessamme, mutta hänellä on vielä aika paljon varastossa sellaista, mitä emme ole kentällä nähneet.
Hyvä maineemme kovaa harjoittelevana ja pelaajakehitykseen tähtäävänä ryhmänä toi Rickyn lisäksi kaksi muutakin hedelmää ryhmäämme HBA-kasvattien Eetu Lähdetniemen ja Erik Sajantilan liityttyä joukkueeseemme. Toistan itseäni, mutta näistäkin pojista koris-Suomi tulee kuulemaan jatkossa vielä paljon.
Loput palaset täydensimme ulkomaalaisvahvistuksilla. Painotimme sellaisia ominaisuuksia, jotka auttaisivat vahvistamaan identiteettiämme. Hieman hirvitti, kun rekryt oli tehtynä jo juhannukseen mennessä ja vain yhdellä heistä oli takana ammattilaisuraa Euroopassa. Mutta se sopi toiminta- ajatukseemme.
Pääsimme hyvissä ajoissa rakentamaan pelaajien välistä yhteyttä. Ensimmäinen koko joukkueen Zoom-tapaaminen pidettiin jo kesän alussa. Sellaiseen en ole päässyt koskaan aiemmin. Eikä liene sattumaa, että pelaajien sopeutuminen joukkueeseen sekä harjoitusmoraali olivat loistavia.
Myös pelillisesti onnistuimme vähintään kohtuullisen hyvin löytämään palasia täydentämään kotimaisten pelaajien osaamista. Ehkä eniten haasteita tuotti Alexin sopeutuminen konseptiimme. Siihen vaikutti paljon miehen kotipuolen asiat. Alexin lähdettyä päädyimme siihen, että emme toisi ollenkaan perinteistä takamiestä maailmanmarkkinoilta. Luulen tämän ratkaisun palkitsevan tulevaisuudessa, vaikka pointguard onkin perinteisesti pelaaja, joka kantaa joukkueen vaikeilla hetkillä.
Vaikka vahvistuksemme olivat Peeliä lukuunottamatta Euroopan kentillä kokemattomia, yksi yhdistävä tekijä heillä oli: kaikki olivat erittäin joukkueorientoituneita ja halusivat auttaa joukkuetta voittamaan. He ymmärsivät puolustuksen arvon ja myös pyrkivät juoksemaan joukkuehyökkäystä parhaalla mahdollisella tavalla.
Aina emme löytäneet oikeita tapoja ratkaisujen luomiseen ja usein pallo jäi liian pitkäksi aikaa pelaajiemme käsiin. Se johti vaikeisiin ratkaisuihin. Tämä oli seurausta ennen kaikkea puutteellisesta syöttötaidosta ja konseptin osaamattomuudesta. Videolta oli usein poimittavissa, että emme olleet joukkueena oikein sijoittuneita tai sitten vain missasimme avoimen syötön. Pelaamisemme oli uutta minullekin, enkä luultavasti osannut opettaa pelaajia riittävästi. Siinä on meillä selkeä kehityskohde.
Konseptimme on haastava, sitä ei voi kiistää. Lähtiessämme suunnitelmaan pelaamistamme aloitimme Tomin kanssa tyhjästä. Halusimme luoda peli- ja harjoittelutavan, joka opettaa pelaamaan ja ymmärtämään koripalloa niin laaja-alaisesti kuin mahdollista. Konseptin piti olla aktiivinen ja myös ilmentää LaBan johdolta tullutta toivomusta duunarikoripallosta. Yksi kerrallaan mietimme teemoja, jotka ilmentäisivät näitä asioita. Koko kentän puolustus, pallon liikkeen estäminen, levypallokonsepti, nopeiden juokseminen, pallon jakaminen, tilankäytön ymmärrys, uskallus ottaa ratkaisuja.
Ollaksemme mahdollisimman nopeita, päädyimme siihen, että kuka vain voi tuoda pallon ylös. Jotta se toteutuisi, meidän pitäisi hallita tilankäyttö ja luoda mahdollisuus helppoihin syöttöihin. Halusimme hyökkäyksen, joka jatkuisi suoraan siirtymisestä ja jossa syötönvalinta määrittäisi juostun option. Toisaalta halusimme sääntöjen olevan selvät. Eli pitäisi vain tehdä oikeita valintoja, niin hyökkäys etenisi.
Parhaimmillaan näin tapahtuikin. Näytimme ajoittain todella hyvältä. Mutta haasteena on, että jokaisen pelaajan pitäisi sijoittua oikein, jotta syötöt olisivat helppoja. Ja jokainen pelaaja olisi vuorollaan päätöksen tekijä. Eikä vain sen suhteen, että heitämmekö vai syötämmekö vaan myös sen suhteen, että pitäisikö hyökkäys rikkoa, vai pitäisikö sitä jatkaa. Ja mikäli rikomme hyökkäyksen, siitä seuraa tietynlainen automaatiopelaaminen riippuen siitä, rikommeko hyökkäyksen ajolla, postaamisella vai palloscreenillä/handoffilla. Mikäli automaatiossa yksikin pelaaja teki sijouttumisvirheen tai väärän valinnan edun monistusketju päättyi ja jäimme staattisiksi. Se näkyi liiallisena pallon pomputteluna ja hyökkäyksinä, missä yksittäisen pelaajan piti luoda etu tyhjästä.
Päätöksiä on siis paljon, niiden ajoitus tärkeää, eivätkä ne jakaannu vain parhaalle tai kokeneemmille päätöksentekijöille. Se sai meidät näyttämään ajoittain hyvinkin sekavilta. Mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Mikäli teemme oikeita valintoja, meitä on vaikea puolustaa. Ja vielä tärkeämpänä: se opettaa kaikille pelaajille koripallon universaaleja teknisiä ja taktisia lainalaisuuksia sekä vaatii jokaista kentällä olevaa pelaajaa olemaan aidosti ratkaisija. Siinä vaiheessa kun pystymme juoksemaan hyökkäystä ehjästi usean pelin ajan, pelaajamme ovat oikeasti oppineet pelaamaan koripalloa ja meillä on mahdollista voittaa pudotuspelisarja, jos toinenkin. Lopulta kaikki on kiinni pelaajien henkilökohtaisesta osaamisesta.
Puolustuksessammekaan emme valinneet oikopolkua. Myös sen toimiminen vaatii viiden pelaajan samalla sivulla olemisen. Silloin kuin näin kävi, saimme kaikkia sarjan joukkueita vaikeuksiin. Mutta toisaalta heikoimmillaan emme saaneet stoppeja ketään vastaan.
Tällainen konsepti on järkevää vain, mikäli jatkumo on tiedossa. Nyt meillä on iso osa pelaajista jatkamassa. Jopa vahvistusrintamallakin lienee luvassa jatkuvuutta. Se antaa mahdollisuuden pitkäjänteiselle rakennukselle.
Vaikka tavoittelemme pelaajakehitystä, ei ammattilaisurheilussa voi vähätellä tuloksen merkitystä. Nousimme edelliskauden runkosarjan yhdeksänneltä tilalta viidenneksi, mikä on varsin mukava saavutus, varsinkin huomioiden loukkaantumisemme. Mutta toisaalta olimme vain kaksi voittoa edellä yhdeksättä sijaa. Vastaavasti olimme neljää parasta vastaan tuloksellisesti pahasti jäljessä voittaen vain yhden pelin kahdestatoista. Positiivista oli, että näissä peleissä vain kolmessa emme pelanneet voitosta viimeisellä neljänneksellä.
Vaikka hyökkäys muistetaan, suurin ongelma parhaiden kaatamisessa oli puolustuksessa.
Pudostuspelisarjassa Vilpasta vastaan meillä oli useampi pallonhallinta, joista puristamalla pysäytyksen, olisimme pystyneet matsin voittamaan. Mutta nyt Vilpas vain runttasi väkisin korit silloin, kun niitä tarvittiin. Samalla tavalla Vilpas pystyi sarjassa heittämään lukuisia kolmosia hyökkäysajan viimeisillä sekunneilla meidän pienistä nukahduksista. Se erotti Rannikot, Nenoset ja Koivistot meidän rutinoitumattomista pelaajista. Kyllä sen näki, että em. jantterit ovat pelanneet useita satoja kansainvälisiä otteluita.
Vaikka meidät nyt lakaistiin tylysti katsomoon, antoivat pudotuspelit uskoa tulevaisuuteemme. Oli hienoa päästä pelaamaan huippuluokan pelaajia vastaan. He näyttivät, missä tavoitteemme kuuluu olla joukkueena ja etenkin henkilökohtaisella tasolla. Tuo sarja antoi meille erinomaista tietoa siitä, mitä meidän pitää harjotella ja miten kehittyä. Painopisteemme on edelleen henkilökohtaisessa harjoittelussa. Sitä kautta opimme toteuttamaan konseptiamme paremmin pystyäksemme haastamaan sarjan parhaat joukkueet.
Oloni on kuin juuri listautuneen kasvuyhtiön toimitusjohtajalla. Liikeidea on selkeä ja hallitus luottaa päivittäiseen toimintaamme. Ensimmäisissä osavuosikatsauksissamme ei vielä ollut kertoa kuin kasvua ja pienestä tulosparannuksesta. Silti pörssikurssimme on kasvussa (siitä on osoituksena lahjakkaiden pelaajien kiinnostus ohjelmaamme kohtaan). Sijoittajat (fanimme) luottavat meihin, mutta luottamuksen säilyttäminen edellyttää kasvun jatkumista.
Nyt on aika tarkastella kriittisesti toimintaamme. Huomiomme pelaajilta saamaamme palautetta, teemme konseptiimme tarvittavia viilauksia ja kuukauden sisällä pääsemme esittelemään tuon kehitystyön tulokset pelaajillemme.
Pidämme nyt pienen huilin ja alamme taas hommiin. Koskaan hävityn pudostuspelisarjan jälkeen en ole odottanut yhtä innolla tulevaa kautta. Uskon, että meillä on menestyvä rakennusprojekti menossa.
Mutta edelleenkin nämä ajatukseni ovat vain sanoja paperilla. Niiden realisoitumista mitataan siinä, pystymmekö edelleen kirimään eroa parhaisiin joukkueisiin, missä liigoissa meidän pelaajamme tulevaisuudessa pelaavat ja ennen kaikkea siinä, minkälaisia ihmisiä meidän toimintaympäristöstä kasvaa. Menestystäkin tärkeämpää on matkan opettavuus.
Suuri kiitos tästä poikkeuksellisesta kaudesta.
Päävalmentaja, Pieti Poikola.
