Enemmän olisi ollut tarjolla eilen Kauhajoella. Vajaamiehinen Karhu Basket taisteli urhoollisesti ja vei sarjapisteet lopulta lukemin 88-81 (42-36).

Tappio on lahtelaisille erittäin kitkerä, sillä voittoon tarjottiin hyvä mahdollisuus. Viimeisen viiden minuutin aikana joukkue sortui liian helppoihin menetyksiin, joista kotijoukkue Karhu rankaisi armotta.

Ottelun ensimmäinen neljännes oli heikoin lahtelaisittain. Karhu karkasi kymmenen pisteen johtoon ja ongelmat olivat samat kuin kaikissa peleissä tähän asti – puolustus ja hyökkäyslevypallot. Ensimmäisen jakson kruunasi Karhun Ty Perryn viimeisen sekunnin heitto yli puolesta kentästä. Ensimmäinen jakso Karhulle 24-16.

Toisella kympillä Lahti Basketball pääsi paremmin otteluun mukaan, vaikka siitä huolimatta Karhu sai edelleen aivan liikaa hyökkäyspään levypalloja. Corey Tripp ja Lue Williams kantoivat suurimman vastuun hyökkäyksen tuotannosta. Pilkahduksia paremmasta oli, mutta vastaavasti nukahduksia tapahtui edelleen. Puoliajalle Karhun johtaessa 42-36.

Puoliajan jälkeen Lahti Basketball korjasi yhden ensimmäistä puoliaikaa vaivanneen suuren virheen. Karhu Basket ei saanut enää hyökkäyslevypalloja, joka auttoi huomattavasti Lahti Basketballin siirtymää hyökkäykseen. Topias Kuukkanen ja Vili Nyman saapuivat Williamsin ja Trippin tueksi hyökkäykseen. Jakson kruunasi Nymanin vastaus Ty Perrylle täysin identtisestä paikasta puolen kentän takaa. Sillä heitolla Lahti Basketball tasoitti ottelun tilanteeseen 64-64.

Neljäs jakso oli tiukkaa vääntöä. Lahti Basketball sai hyvän otteen ja siirtyi johtoon jakson puolivälissä. Voimasuhde näytti kääntyvän lahtelaisille. Mutta sitten alkoi hölmöily. Joukkue menetti pallon kahdesti peräkkäin ja Karhu rankaisi kahdella kolmosella. Kotijoukkue johti jälleen. Kuvaavin tilanne ottelun lopussa sattui lahtelaisten ollessa kolme pistettä tappiolla. Jehloni James kuljetti pallon ylös ja syötti sen suoraan Karhun pelaajalle – game over. Lopputulos 88-81.

Lahti Basketballin parhaana palkittiin 23 pistettä heittänyt Corey Tripp. Tripp otti myös 22 heittoa. Lue Williams heitti 17 pistettä ja taas hyvin esiintynyt Vili Nyman 15. Topias Kuukkanen säesti 11:sta pisteellä. Ottelun tilastot tästä: https://hosted.dcd.shared.geniussports.com/FBAA/en/competition/39440/match/2699939/boxscore?

Ottelun lehdistötilaisuus tästä: https://www.youtube.com/live/EqimcusndfA

Lahti Basketball pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina, kun matkaa käy taas Pohjanmaalle Kobrien vieraaksi. Seuraavat neljä peliä Lapua vieraissa, KTP kotona, Kouvot vieraissa ja Korihait kotona ovat Lahti Basketballille erittäin tärkeitä.