Odotus on ohi. Huomenna sunnuntaina Lahti Basketball saa vieraakseen hallitsevan Suomen mestarin, Helsinki Seagullsin.

Mestaruuden jälkeen Seagullsin tie huomiseen avausotteluun ei ollut helpoin. Muutos omistajuudessa saattoi koko seuran tulevaisuuden vaakalaudalle, mutta lopulta uusien omistajien löydyttyä seuran tarina sai jatkoa. Se on loistava asia, että Seagulls jatkaa sarjassa.

Uuden alun veturiksi kiinnitettiin mielenkiintoinen nimi. Timo Saukkola valmentaa huomenna ensimmäisen kerran päävalmentajana Korisliigassa ja mikä parempi paikka sille kuin kaupunki, jossa Saukkola on koripallo-oppinsa kerännyt. Saukkola pelasi Korisliigaa Namika Lahden riveissä ja pelaajauransa jälkeen siirtyi valmentajaksi. Hän valmensi pitkään Helsingin NMKY:ssa, jonka jälkeen siirtyi Vesa Vertion apuvalmentajaksi Seagullsiin. Heti ensimmäinen kausi tuotti Suomen mestaruuden. Nyt edessä on uusi haaste hallitsevan mestarin tulokas-päävalmentajana. Onnea uuteen haasteeseen Timo Saukkola – lahtelainen koripalloyhteisö on ylpeä sinusta.

Seagullsin joukkue on kokenut muutoksen viime kaudesta, mutta yksi, ja ehkä tärkein palanen, on edelleen paikallaan. Rene Rougeau on ainoastaan kerran Suomessa pelatessaan jäänyt ilman mestaruutta. Pantteri on päässyt saunomaan Rougean kanssa viidesti ja vain seitsemään otteluun venyneessä finaalisarjassa Nokiaa vastaan Rougeau on jäänyt ilman mestaruutta. Kalifornian kasvatti ilmoitti, että tämä kausi on hänen viimeinen ammattilaisena. Rougeau on tullut tunnetuksi todellisena voittajana ja johtajana. Hän tulee olemaan tärkeä pelaaja nuorelle lokkiparvelle.

Muita tuttuja pelaajia on Nokialla orkesterin johtajana viimeiset kolme kautta pelannut takamies, Kahron Ross. Ross on todellinen pelintekijä, joka pitää huolen siitä, että joukkueen hyökkäys toimii saumattomasti.

Toinen takakentällä viihtyvä pelaaja on Christian Keeling, joka on aiemmin Korisliigassa pelannut Katajan nutussa.

Yksi Korisliigan parhaista heittäjistä, Osku Heinonen, tekee paluu kotimaan parketeille muutaman vuoden ulkomaan valloituksen jälkeen. Heinonen on takuuvarma pelaaja, jonka suoitustaso on taattua laatua illasta toiseen.

Tuttu on myös Seagullsin numero, 47, Ricky Waxlax. Ricky viihtyi Lahdessa kolme kautta ja pelasi toisella kaudella uransa parasta koripalloa. Muita avainpelaajia ovat Trey Niemi, Chrysostom Chuckwuma ja veljensä Lassin huomenna kohtaava Justus Kilpinen.

Seagulls on muuttunut viime vuosista merkittävästi, mutta tosiasia on edelleen se, että joukkue on erittäin iskukykyinen.

Lahti Basketballilla jotain uutta, mutta paljon vanhaa ja hyväksi todettua

Lahti Basketball juhli viime kauden jälkeen nousua Korisliigaan. Loppuunmyyty Luhta Areena osoitti seisaaltaan suosiota, mutta kapteeni Arttu Saarijärvi nosti iso korvaisen kohti kattoa. Nyt edessä on kuitenkin uusi haaste.

Joukkueessa on ollut erinomainen jatkuvuus. Mestaruusjoukkueesta jatkavat Saarijärivi, Kuukkanen, Kilpinen, Williams, Sullivan, Kaunola, Karvonen ja Frilander.

Uusi kasvoina Lahteen muuttivat Kalle Peltonen, Vili Nyman, Corey Tripp ja Jehloni James. Omista kasvateista edustusjoukkueen mukana ovat Velmeri Niementö, Paavo sekä Toivo Makkonen. Team Pajulahden riveissä pelaava Sahmi Willoughby harjoittelee edustusjoukkueen kanssa, mutta pelaa vain Team Pajulahdessa.

Lahti Basketball tulee olemaan todella vauhdikas ryhmä, jota on varmasti ilo seurata.

Ennakkoliput tällä kaudella myy -> kauppa.lahtibasketball.fi

Kotiottelut pelataan LUHTA AREENASSA

Lahti Basketball vs. Helsinki Seagulls

SU 5.10.2025 Luhta Areena

17:00

Otteluisäntä https://www.hohtokeila.fi

Lämpimästi tervetuloa