Lahti Basketball lähti jatkosarjan toiseksi viimeiseen otteluun vain yksi tavoite mielessä. Voitolla unelma pudotuspeleistä olisi pysynyt elossa, etenkin kun Korihait peittosi Pyrinnön.

Mutta toisin kävi. Hurjan taistelun jälkeen kotijoukkue BC oli parempi lukemin 103-95 (54-47).

Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että Lahti Basketball pelaa kauden viimeisen ottelun keskiviikkona 22.3, kun vieraaksi saapuu Korihait. Keskiviikon ottelusta lisää myöhemmin tänään, koska silloin pidetään kunnon karnevaalit.

Lahti Basketballin ja BC Nokian ottelut ovat olleet todella kuumia tällä kaudella. Perjantain kamppailu ei tehnyt poikkeusta.

Vauhtia ja kovia kontakteja nähtiin heti ottelun alusta. Nokian tavoite oli saada Chris Clarke kuriin ja sen tehtävän otti henkilökohtaisesti haltuun Johnathan Stove. Kamppailu näiden kahden veijarin kesken oli fyysistä ja verbaalista. Ensimmäisen kympin Lahti Basketball hahmo oli 10 pistettä heittänyt Steven Haney.

Ensimmäinen jakso kotijoukkueelle 29-24.

Toinen jakso ei tuonut suuria yllätyksiä. Kiivas kamppailu jatkui kotijoukkueen komennossa, mutta Lahti Basketball pysyi koko ajan sopivan etäisyyden päässä. Konkari Antero Lehto oli kovassa vedossa ensimmäisellä puoliajalla.

Puoliaikatulos 54-47.

Puoliajan jälkeen kotijoukkue aloitti todellisen ilotulituksen. Se upotti nopeaan tahtiin viisi kolmosta ja karkasi yli kymmenen pisteen johtoon. Taas kerran Lahti Basketball ei luovuttanut, mutta Nokia lähti viimeiselle jaksolle 12:sta pisteen johdossa. Kirivaihdetta lähdettiin etsimään viimeisellä tauolla.

Erittäin hyvin jatkosarjassa esiintynyt Lahti Basketball ei saanut parastaan irti perjantaina. Se roikkui pelissä mukana, mutta ei lopulta uhannut Nokian voittoa. Kotijoukkueen fyysisyys oli liikaa vierailijoille.

Lopputulos 103-95.

Lahtelaisten parhaana palkittiin vanhassa kotisalissa pelannut Steven Haney. Haney upotti 20 pistettä. Michael Ertel naulasi 21 pistettä ja Chris Clarke 20. Clarken tilastoi jälleen kerran triplatuplan, kun hän otti myös 11:sta levypalloa ja antoi 12:sta syöttöä. Clarken triplatuplat otetaan itsestäänselvyytenä, vaikka kyseessä on todella kova suoritus.

Karl Gamble pelasi myös vahvan ottelun ja viimeisteli 18:sta pistettä sekä raapi 14:sta levypalloa.

Ottelun tilastot tästä: https://www.basket.fi/korisliiga/ottelut/ottelu/?game_id=5727536&season_id=125119

PISTETILASTOTBC NOKIALAHTI
Aloitusviisikon pisteet9283
Pisteet penkiltä1112
Suurin pisteputki97
Suurin johto152
Pisteet 3 sek. alueelta4838
Pisteet nopeista hyökkäyksistä1618
Pisteet hyökkäyslevypalloista914
Pisteet vastustajan menetyksistä1410
Johtoaseman muutoksia9
Tasatilanteita5

Lahti Basketball pelaa keskiviikkona kauden viimeisen ottelun, kun vieraaksi saapuu Korihait. Ottelu alkaa kello 18:30 ja siitä lisää myöhemmin tänään.

Kuva: Sellekhanks